Miten minusta tuli kätilö?

Kätilön urani alkoi jo pikkutyttönä. Asuin lapsuuteni Afrikassa, ja uteliaana lapsena työnsin nenäni myös niihin paikkoihin, mihin se ei kuuluisi. Viidakkoklinikan ovensuusta kurkkien näin ensimmäisen kerran lapsen syntymän, ja alle kymmenvuotiaan sieluun se teki lähtemättömän jäljen. Miten voikin maailmassa olla jotakin näin kaunista ja ihmeellistä?

Niinpä lähdin opiskelemaan kätilöksi. Elämä tuli väliin, sain oman lapsen ja tein töitä sairaanhoitajana. Heti kun pystyin, tein kätilöopintoni päätökseen ja valmistuin unelma-ammattiini. Lähdin pian valmistumisen jälkeen Australiaan. Haaveissani oli kuva kokonaisvaltaisesta kätilön työstä, jossa voisin hoitaa äitiä raskauden, synnytyksen ja imetyksen aikana. Perheellä tulee olla oikeus omaan tuttuun kätilöön koko tuoksi ajaksi. Australia antoi paljon oppia ja kokemusta erilaisista äideistä ja kulttuureista.

Palattuani Suomeen työskentelin Suomen Punaisen Ristin palveluksessa maahanmuuttajatyössä. Nyt jatkan itseni näköisen kätilötyön toteuttamista Vauvantaissa. Omakätilöys, kanssakulkeminen ja hoidon jatkuvuus ovat tärkeitä teemoja työssäni. Opiskelen jatkuvasti lisää saadakseni keinoja luontaiseen hoitotyöhön.

Minulle on suuri kunnia saada olla kanssakulkijana silloin, kun äiti ja perhe kokevat uuden vauvan odotuksen ja syntymän. Haluan antaa perheille sen, mitä olen omalla matkallani oppinut- lempeyttä, lämpöä ja vahvuutta uuden elämäntilanteen kohtaamiseen.
Lähtökohtana hoidolle on aina äidin ja perheen omat toiveet ja toimintatavat, vastaan mieluummin niihin kuin latelen suosituksia ja rajoituksia. Autan mahdollisuuksien mukaan sillä ammattitaidolla, minkä olen vuosien varrella opiskelun ja kokemusten kautta saanut, viimeisintä tutkimustietoa hyödyntäen.

Omakätilö-järjestelmä ja mahdollisuus lempeään synnytykseen ja syntymään pitäisi mielestäni olla myös jokaisen suomalaisen äidin ja vauvan oikeus. Käynnistämäni Synnytystupa-hanke tutkii mahdollisuuksia saada myös Suomeen julkisin varoin rahoitettuja kätilöjohtoisia synnytysyksiköitä. Siitä voit kuunnella Yleisradion haastattelun täältä.

 

Koulutus

Sairaanhoitaja AMK, Kuopio 2003
Kätilö AMK, Jyväskylä 2005
Imetysohjaajakoulutus, JAMK 2005
Refleksologiaopinnot*, MedikaNova 2011-2013
DFBTM– ohjaajakoulutus, DFB 2012
Raskausajan akupunktiokoulutus, Debra Betts 2013
Rintojen omatarkkailukoulutus, ProMama 2013
Raskausdiabeteksen hoito, Diabetesliitto 2013
Raskaudenaikaiset veriryhmäimmunisaatiot, SPR 2013
Nutrition for Fertility, Pregnancy and Lactation, Cadence Health 2014

 

 

 

 

 

 

 

 

(*Refleksologian opinnot: Tasot 4/8; Koliikkivauvan hoito;
Naisen hormonaaliset ongelmat, lapsettomuus, raskauden ja synnytyksen refleksologinen hoito)

Ehdolla ”Australian Midwife of the Year” tunnustuspalkinnon saajaksi v. 2006 ja 2008
Tampereen Napapiirin hallituksen jäsen 2012-2014
Synnytystupa-hankkeen perustaja

Vauvantai mediassa
Yleisradio: Ajantasan lauantaivieras
Tamperelaisen artikkeli äitiysneuvolastani
Ylen uutiset kätilöpalveluistani